6.11 

Joulupukki heräsi yöuniltaan ja alkoi kiirehtiä keittiöön aamiaiselle. Yhtään tonttua ei ollut paikalla eikä joulumuoria näkynyt missään. 

“Olenkos minä aivan yksin tuvassa?” Joulupukki mietti. 

“No onhan täällä sentään tuo minun soittokelloni, vaikka ei siitä juttukaveriksi ole.”

Samassa Joulupukki huomasi, että pöydällä oli jotakin, joka sai pukin nopeasti unohtamaan muiden katoamisen.  

9.11 

“Mitä minun vanhat silmäni näkevätkään!” Pukki kauhisteli ja suu kääntyi valkoisen parran takana hymyyn. 

“Joku on unohtanut täyden vadillisen piparkakkuja”

Pukki kiiruhti pöydän ääreen, nappasi piparkakku-vadin syliinsä ja asteli keinutuolin ääreen. Tyytyväisenä Joulupukki alkoi keinua ja mutustella piparkakkuja. 

“Aikainen tonttu piparkakun nappaa, mutta nyt taisikin pukki napata koko vadillisen!” Myhäili Joulupukki tyytyväisenä ääneen. 

Ja samassa Joulupukki pysäytti kiikun ja jäi kuuntelemaan. Mikä oli tuo ääni? 

11.11

Joulupukki höristi korviaan. Jokin ääni ihan varmasti oli kuulunut. 

Joulupukki nojautui taaksepäin ja naurahti.

“Nyt on tainnut pukki höperöityä pahemman kerran, kun ääniä jo kuulee!”

“Minusta se on kyllä enemmänkin höperön merkki, että puhuu itsekseen” pieni ääni sanoi. 

Pukki käänteli vinhasti päätään puolelta toiselle ja yritti tavoittaa äänen lähdettä. 

“Kuka puhuu?” Joulupukki kysyi ohuella äänellä

13.11

“Bella” Vastasi pieni ääni

“Ja mistäs sinä Bella puhut minulle, kun minä en näe sinua?” 

“No tässä pöydällähän minä olen istunut eilisestä saakka, kun sinä minut tähän kädestäsi jätit”

Joulupukin katse hakeutui tuvan pöydälle. Joulupukki yllättyi kovasti, kun huomasi, että siinä tuvan pöydällä oli hänen soittokellonsa. 

“Sinäkö olet Bella?” Joulupukki kysyi

“No en minä täällä muitakaan näe” Bella vastasi

“Ja sinä osaat puhua?”

“Noin viisaaksi ihmiseksi, sinulla on kyllä välillä hidas sytytys” Bella tokaisi ja pyöräytti silmänsä kattoon. 

16.11

Joulupukki tuijotti pitkän tovin Bellaa ja pyöritteli päätään. 

“Miksi sinä et ole minulle ennen mitään puhunut, vaikka olemme viettäneet yhdessä jo vuosikausia?”

“No minähän olen vain tällainen kello muiden joukossa.” sanoi Bella hiljaa. 

Joulupukki tuumi hetken ja sanoi:

“Kuule Bella. Sinä et ole vain kello muiden joukossa. Sinä olet taikaa! Ymmärrätkö kuinka erityinen olet?”

“En oikeastaan ole erityinen. Muut kellot osaavat vaikka mitä. Yksikin kello kukkuu! Ajattele, miten upea taito se on! Ja kerran minä törmäsin soittokelloon, jolla oli todella kaunis timantttiketju. Ja voi miten kaunis ääni sillä oli helistessään! Miten tällainen tavallinen soittokello voisi mitenkään kilpailla niiden kanssa? Enhän minä edes osaa mitään.”

18.11

Joulupukki vakavoitui. 

“Minä olen nähnyt tuhansia ja taas tuhansia kelloja ja soittokelloja, mutta yksikään niistä ei ole minulle vielä puhunut” Pukki tuumi ja hieroi partaansa. 

“No ei se ole kummoinenkaan taito. Minä olen tehnyt sitä koko ikäni.” Bella pohti murheellisena.

“Mutta kuinka moni muu kello osaa puhua? Oletko sinä törmännyt muihin puhuviin kelloihin, Bella?” Joulupukki kysyi ystävällisesti silmät tuikkien.

20.11

Bella purskahti itkuun Joulupukin sanat kuultuaan. 

“No olenhan minä! Ja sillä kellolla oli oma elokuva ja hänellä oli tanssi- ja lauluesityksiäkin!”

Joulupukin leuka loksahti auki. 

Kiiruusti Joulupukki laittoi leukansa paikalleen ja alkoi pohtia päänsä puhki. 

“Bella, minä en kyllä ole tainnut sellaista elokuvaa nähdä. Voisitko kertoa minulle, kuka se kello on?”

“No se charmantti mies- Könni Kello” Bella parahti ja jatkoi itkuaan. 

Joulupukin kulmakarvat kohosivat ja hän yhdisti asiat. 

“Aivan, siitä elokuvasta! Mutta tiesithän, Bella, että se on satua?” Joulupukki kysyi.

23.11

Bella lakkasi nyyhkyttämästä. 

“Jos Könni olikin satua, tarkoittaako se, että olen ainoa puhuva kello?” Kysyi Bella

“Kyllä Bella, minun tietämykseni mukaan se on sinun – ja ainoastaan sinun -erityistaitosi” vastasi Joulupukki. 

“Hmm” Bella pohti 

“Voisinko minä osata jotakin, mitä muut eivät osaa?” Bella tuumi

“Niin kuin meillä sanotaan: Älä pidä kynttilääsi tonttuhattusi alla!” Joulupukki tuumi

“Mitä se tarkoittaa?” Kysyi Bella uteliaana “Eikö siitä tule tulipalo?”

25.11

“Hahhahhahhaa” Joulupukki myhäili.

“Olet Bella aivan oikeassa! Tulipalohan siitä tulisi.”

“Sillä tarkoitetaan sitä, että älä piilota vahvuuksiasi, vaan käytä niitä. Sinun vahvuutesi ja erityistaitosi on kyetä puhumaan. Muut kellot eivät pysty siihen. Ja aniharva kello taitaa voida sanoa työskentelevänsä päivittäin Joulupukin kanssakaan, saanen sanoa. Joulupukki myhäili ja vilkaisi Bellaa silmäkulmastaan. 

“Niin olenkin!” Bella sanoi ja posket alkoivat punoittaa ylpeydestä

“Mutta on minulla yksi ongelma siinä kynttilä- tulipalossa” Bella pohti.

27.11

“Mikä sinua pohdituttaa, Bella?” Joulupukki kysyi.
“No kun…” Bella aloitti hiljaisella äänellä
“No kun minä en uskalla puhua muiden kuullen.” Bella kuiskasi
“Mikä sinua siinä pelottaa?” Joulupukki kysyi.
“Jos joku minulle nauraa tai sanoo ikävästi minulle.” Bella kuiskasi ja katseli maahan.
“Tiedätkös Bella, että on sellainen sanonta olemassa kuin ’sudet ulvovat, porotokka kulkee’
Se tarkoittaa, että vaikka muut sanoisivat mitä, jätät heidän puheensa omaan arvoonsa. Et ole vastuussa kuin omista sanoistasi ja teoistasi. Muut ovat vastuussa omistaan. Jatkat vain omien vahvuuksiesi hyödyntämistä ja kohtelet muita muistaen, että et ikinä tiedä heistä kaikkea. Eli kohtelet muita hyvin. Silloin tiedät, että voit aina luottaa omaan porotokkaasi” Joulupukki totesi.

30.11

“Ehkä minä olenkin uniikki soittokello” Bella tuumaili

“Tottakai olet, Bella. Sinussa on taikaa! Jouluntaikaa!” totesi Joulupukki. 

“Ja nyt, Bella, jos sallit siirryn takaisin piparkakku-vadin ääreen kiikkutuoliin.” Sanoi pukki ja läksi kulkemaan lempi-istuintaan kohden. Juuri kun Pukki oli istumassa, hän vilkaisi vieressään olevaa kuusta. Pukki laski vadin takaisin tuoliin ja käveli joulukuusen luokse. 

Hän otti koristeen käteensä ja puheli ääneen. 

“Jos täällä olisi muitakin keskustelukumppaneita, sanotaan vaikka kuusen oksassa roikkumassa, nyt voisi olla hyvä hetki kertoa siitä.”

“Ei se koriste osaa puhua” Bella sanoi vienosti “Vain minä osaan” Ja oli pakahtua ylpeydestä. 

“Eipä tietenkään.” Pukki sanoi ja hymy nousi kasvoille. “Voisihan pukkia jo höpsöksi sanoa, jos samana päivänä alkaisi kello ja koriste puhumaan.”

2.12.

“Joulupukki, Joulupukki, tule äkkiä!” huusi Taika-Tonttu ja juoksi tupaan. 

Joulupukki oli juuri haukkaamassa piparkakkua kiikkustuolissaan, kun kuuli huudon. Piparkakun sijaan Joulupukki puraisi sormeensa.

 “Voi Joulukello!” Parahti Joulupukki ja puhalsi sormeensa. 

“Onko Jouluntaika varastettu vai mikä ihme sinua ajaa takaa?” Joulupukki kysyi Taikalta

“On tapahtunut suuri läpimurto! Tule, äkkiä katsomaan!” Taika touhotti Joulupukille ja läksi huopikkaat sojollaan kipittämään takaisinpäin. 

Joulupukki katsoi kummastuneena Bellaan. 

“Kai tässä on jätettävä piparkakut ja lähdettävä katsomaan, mikä kello nyt kilkattaa! Joulupukki tuumi ja nousi ylös kiikkustuolistaan. 

4.12

Joulupukki nappasi Bellan pöydältä mukaan ja suuntasi askeleensa Taikan perään. Taika oli suunnannut ulos. Taikan tonttulakki oli vain suora viiva hänen perässään, niin kovaa vauhtia hän pinkoi kasvihuoneille päin. 

Pian Taika jo avasi kasvihuoneen oven ja katosi.

Joulupukille ja Bellalle tuli kiire.

Joulupukki kiiruhti Taikan perään ja ennätti kasvihuoneen ovelle. 

“Minua jännittää!” Henkäisi Bella pienellä äänellä.

“Ei mitään hätää Bella! Pian saamme selville, mitä nyt on tapahtunut.” Tuumasi Pukki mietteliäänä. 

7.12

Joulupukki avasi kasvihuoneen oven ja näki Taikan kumartuneena istutuslaatikon ääreen. Taikan vieressä, myöskin kumartuneena, oli Taimi Tonttu. 

“Taika ja Taimi, mikä kello täällä oikein kilkattaa ja aiheuttaa tällaisen hopun?” Kysyi Joulupukki Taikalta ja Taimilta.

“Ooooo! Minä en kestä tällaista jännitystä!” parahti Bella

“Joulupukki, tule katsomaan, täällä tapahtuu kummia!” Taika totesi

“Mutta hetkinen, puhuiko tuo kello?” Taika huomasi ja katsoi Bellaa

“Se on pidempi tarina. Selitän myöhemmin.” Joulupukki sanoi. 

“Täällä todellakin tapahtuu kummia.” sanoi Taimi ja kääntyi katsomaan Joulupukkia suoraan silmiin. 

9.12

“Tulin aamulla kasvihuoneille ja huomasin, että nyt on jotakin todellakin eri tavalla kuin ennen” Taimi tuumi.

“Näin, että ruusukaalit olivat kaikki irronneet varsistaan ja olivat kasaantuneet aivan istutuslaatikon reunaan.” Taimi jatkoi.

“Tuolla ne nyt kyyhöttävät, kaikki yhdessä kasassa. Enkä tiedä, miten saisimme ne sieltä pois.” Taika puuttui puheeseen. 

“Siis ruusukaalit. Kyyhöttävät nurkassa. Ja te ette saa niitä sieltä pois.” Joulupukki toisti lause kerrallaan kummissaan. 

“Tule katsomaan, niin ymmärrät!” Taimi sanoi hiljaa. 

Joulupukki vilkaisi Bellaa ja Bella nyökkäsi pelokkaasti. Yhdessä he kumartuivat istutuslaatikon ylle. 

11.12

“Uskomatonta!” Joulupukki huudahti. 

“Ne todella kyyhöttävät yhdessä nurkassa. Ihan kuin he eläisivät” Joulupukki ähkäisi epäuskoisena. 

“Toki, ei minua kyllä pitäisi tänään yllättää mikään.” Joulupukki tuumasi puoliääneen.

“Me emme keksi miten saisimme ne pois tuolta” Taika supatti nopeasti

“Oletteko kokeilleet puhua niille?” Joulupukki kysyi

“No niin tietysti!” Taimi sanoi ja läppäsi kämmenellä kasvojaan. 

“Ainahan kasvit voivat paremmin, kun niille puhuu!” Taimi totesi puoliksi itselleen. 

“Ruusukaalit, voisitteko te ystävällisesti palata paikoillenne?” Kysyi Taimi lempeällä äänellä ruusukaaleilta.

14.12

Ruusukaalit vain värisivät paikallaan. 

“Ruusukaalit! Mikä teitä pelottaa?” kysyi Bella hiljaa.

Taika ja Taimi kääntyivät katsomaan suu auki Bellaa ja samassa tapahtui jotakin. 

Isoin ruusukaaleista alkoi puhua. 

“Yöllä satoi valtavasti ja meitä alkoi pelottaa, että me aivan tukahdumme.” 

“Ei teillä ole hätää! Te olette kasvihuoneessa. Teille annetaan vain oikea määrä vettä.” Taimi totesi. 

“Mutta se ei ollut vettä, vaan lunta! Me olisimme tukahtuneet tai vilustuneet.” Totesi isoin ruusukaali. 

“Kasvihuone on lämmitetty, ei tänne pakkanen pääse. Ja teistä pidetään huolta täällä” Taimi totesi. 

“No se on helpottava kuulla!” sanoi ruusukaali. 

16.12.


“Voisittekos te nyt sitten siirtyä paikoillenne?” Taimi kysyi ruusukaaleilta.


“No emme oikeastaan. Meitä kyllästyttää olla vain paikallamme.” Isoin ruusukaali totesi ja muut ruusukaalit mumisivat olevansa samaa mieltä.

“Me olemme lahjakkaita hyppijöitä. Se olisi mieluista tekemistä.” Sanoi isoin ruusukaali.

“No eihän tässä sitten auta, kuin aloittaa ruusukaalien hyppykisat” Joulupukki totesi hymyillen.

“Jos minä toimin tuomarina, niin Taika ja Taimi, valmennatteko te ruusukaaleja hyppyihin? Bella, voisitko sinä toimia juontajana?” Joulupukki kysyi.
Bella kauhistui ajatusta ja pidätti hengitystään.

18.12

Taimi ja Taika katsoivat uteliaina Bellaa. 

“Enpä olisi arvannut vielä eilen, että tänään valmennan ruusukaaleja hyppykilpailuun ja kilpailun juontaa puhuva soittokello” totesi Taimi. 

“Enkä minä uskonut tuomaroivani ruusukaalien hyppykilpailuja.” Joulupukki sanoi hymyillen.

“Ehkä minä en osaa toimia juontajana.” Bella sanoi hiljaa ja tuijotteli lattiaan. 

“Jos vanha Joulupukkikin oppii uusia temppuja, niin aivan varmasti opit sinäkin, Bella! Joulupukki sanoi lempeästi. 

“Voisin minä sitten yrittää.” Bella sanoi epävarmasti, mutta rohkaistuneena. 

“Mainiota!” Joulupukki myhäili.

21.12

Taika ja Taimi alkoivat valmentaa ruusukaaleja. Hyppykisaan valittiin pituushyppy, korkeushyppy ja pavunvarsisokkelo. Se ruusukaaleista, joka saisi eniten pisteitä voittaisi kisat. Palkinnoksi sovittiin extra-aikaa valolampun alla. 

Ruusukaalit valmistautuivat koitokseen. Kaikista pienin ruusukaali jäi nurkkaan tutisemaan. 

“Mikä hätänä?” Taika kysyi pieneltä ruusukaalilta. 

“Miten minä muka voisin voittaa, kun olen kaikista pienin täällä. Muut ovat huomattavasti minua isompia.” pieni ruusukaali supisi.

“Tiesitkös, ettei sillä ole väliä, oletko pienin vai suurin. Tärkeintä on että yrität. Silloin et voi ainakaan voittaa, jos et edes osallistu” Taika pohti ääneen. 

“Hmm.” ruusukaali jäi pohtimaan sanoja. 

23.12

Kisat alkoivat ja ruusukaalit asettautuivat kalkkiviivoille. Pituushypyn voitti isoin ruusukaali. Korkeushypyn kisa oli tiukka, mutta voittajaksi päätyi tiukkakeräisin ruusukaali. 

Sitten alkoi pavunvarsisokkelo. 

Pieninkin ruusukaali asteli kalkkiviivoille päättäväisenä. Kisa oli todella jännittävä. Ruusukaalit kaatuilivat pavunvarsien seassa ja matka oli pitkä. Viimeiselle suoralle hyppeli rinta rinnan pienin ruusukaali ja tiukkakeräisin ruusukaali. Molemmat hyppivät vinhaa vauhtia kohti maalilinjaa. Pienin ruusukaali muisti Taikan sanat ja lisäsi voimaa viimeisiin hyppyihin. 

“Ja voittaja on pienin ruusukaali!” Bella toitotti juontajana.

Pienin ruusukaali oli haljeta onnesta. 

“Minä onnistuin! Vaikka olin pienin, minä voitin! Tuntuu, kuin olisi joulu etukäteen!” Pienin ruusukaali sopersi onnellisena.

“Joulu on siellä, missä uskotaan taikaan.” Joulupukki sanoi. 

“Tai Taikaan” Joulupukki jatkoi ja vinkkasi silmää Taikalle. 

25.12

Taika hymyili joulupukille. 

“Jaahas, nyt kun voittajat ovat selvillä, voisimmekos palata tupaan? Minulla jäi uskoakseni aamiainen kesken.” Joulupukki kysyi muistaessaan tuvassa odottavat piparkakut. 

“Minä ja Taika jäämme laittelemaan ruusukaalit huilimaan” Taimi sanoi reippaasti

“Mene sinä vain aamiaisesi syömään loppuun” Taika sanoi. 

Joulupukki ja Bella läksivät kävelemään takaisin tupaa kohti. 

“Se juontaminen meni, Bella, oikein hienosti!” Joulupukki sanoi Bellalle.

“Minusta oli mukavaa puhua. Yllätyin siitä itsekin.” Bella vastasi. 

28.12

Joulupukki ja Bella saapuivat tupaan. Joulupukki laski Bellan pöydälle ja kiiruhti piparkakkujen ääreen. 

“No niin, nyt minä pääsen nauttimaan aamiaistani” Pukki sanoi.

Joulupukki otti jo yhden piparkakun suuhunsa ja tyytyväisenä sitä mutustellen kantoi vadin kiikkustuoliin. 

Joulumuori käveli tupaan. Ja katsoi Pukkia silmät tuikkien. 

“Kuulin, että sinulla on ollut jännittävä aamu.” Muori virkkoi.

“ Onph olph lutph” Joulupukki sanoi suu täynnä piparkakkuja.

fiSuomi